Miksi kehityksellisiä perustarpeita kannattaa hoitaa aikuisena?

Aivot ja hermosto tarvitsevat vuorovaikutusta kehittyäkseen. Lapsuuden ja nuoruuden aikaisissa ihmissuhteissa tulisi tyydyttyä niin fyysiset kuin psyykkiset perustarpeet. Perustarpeiden tyydyttyminen rakentaa tervettä minuutta. Tämä tarkoittaa kykyä käsitellä tunteita, toteuttaa unelmia ja rakentaa tyydyttäviä ihmissuhteita. Toivoa tuo aivojen kyky uusiutua, jonka vuoksi vaille jäämisille ja traumoille on myöhemmin elämässä mahdollista rakentaa uusia korjaaavia kokemuksia.

 

Psykomotorisessa Pesso Boyden -terapiassa (PBSP) kehitykseen liittyviä tarpeita kuvataan havainnollisesti. Seuraavassa kuvaus tästä yksinkertaisesta mallista, jonka avulla voit ehkä ymmärtää itsestäsi, omista reaktiotavoistasi, uskomuksistasi ja tunteistasi enemmän.

 

PBSP:ssä kehitystarpeet jaotellaan viiteen osa-alueeseen. Jokaisen näistä viidestä tulisi täyttyä oikeaan aikaan oikealla tavalla. Sama perustarve saa siis eri muotoja vauvana, leikki-ikäisenä, teininä ja nuorena aikuisena. Toiseksi jokaisella kehitystarpeella on sekä konkreettinen että symbolinen merkitys. Lisäksi oleellista on, kenen kanssa tarpeen tulisi tyydyttyä. Tämä tarkoittaa, että tarvitsemme eri laatuja tarjoavia läheisiä ihmissuhteita.

 

Alla kuvaan jokaista perustarvetta varhaisina vuosina ja esimerkkejä niiden vaikutuksista myöhemmin elämässä. Jokaisen lapsen ja nuoren kokemus on kuitenkin ainutlaatuinen ja kokemuksia kertyy eri ikäisenä. Perustarpeet voivat näyttäytyä moninaisilla tavoilla ja eri vivahteilla. Joten huomaathan, että tämän kuvauksen tarkoitus on havainnollistaa, ei antaa kaikenkattavaa selitystä perustarpeista eri ikäisenä.

 

Turvallinen paikka

Lapsi tarvitsee turvallista fyysistä syliä ja kotia. Lisäksi hän tarvitsee kokemuksen, että hän on tärkeä omana itsenään ja hänellä on paikka läheisimpien aikuisten, vanhempien sydämissä. Tällaisessa ympäristössä lapsi oppii, että hän on toivottu, hän kelpaa ja hänellä on paikka maapallolla, yhteisössä, perheessä ja myös oma keho on koti.

 

Jos kokemus turvallisesta paikasta on jäänyt hauraaksi, tuntee ihminen itsensä helposti ulkopuoliseksi. Hän voi kokea olevansa muukalainen maapallolla, ylimääräinen seurueessa tai vain odottaa, milloin hänet jätetään. Mielessään hän voi paeta toisenlaiseen todellisuuteen ja henkimaailmaan tai tuntea häpeää olemassaolostaan. Myös keho voi tuntua vialliselta ja hallitsemattomalta.

 

Hoiva

Vauva viestii välittömästi itkulla, hymyllä, katseella ja eleillä tarpeistaan. Hyvässä hoivassa vauvan kutsuun vastataan. Näin hän oppii luottamaan, että tarpeiden ilmaisu kannattaa ja on turvallista. Hoivaaja myös nauttii roolistaan. Esimerkkinä tästä voisi olla imettävä äiti, jonka katse välittää vauvalle tunnetta rakastavasta yhteydestä.

 

Saamassamme hoivassa on juuret sille, miten kykenemme pitämään tarpeistamme ja kehostamme huolta aikuisina. Vaille jäämisestä voi kertoa, että ihminen laiminlyö tai sivuuttaa omia tarpeitaan. Hän ei ehkä kykene edes tiedostamaan, mikä voisi olla hänelle hyväksi. Hän voi noudattaa ulkoapäin ohjautuvasti esimerkiksi kunto-ohjelmia, mutta kärsiä rasitusvammoista, koska ei kykene virittymään oman kehon kestokyvyn aistimiseen.

 

Myös riippuvuuskäyttäytyminen voi liittyä laiminlyötyyn hoivaan. Pahaa oloa on voitu jo lapsena hoitaa lohturuualla. Riippuvuuksien taustalla voi olla syviä epätoivon tunteita. Jotakin voi olla täysin saavuttamattomissa. Ihminen ei ehkä edes tiedosta, mitä se olisi.

 

Suojelu

Lapsi tarvitsee suojelua ikäänsä nähden liian rankoilta kokemuksilta niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Jos hän altistuu liian rankoille kokemuksille eikä saa välittömästi lohtua ja turvaa, on iso riski traumatisoitumiselle.

 

Traumasta selviytymiskeinona voi olla mielen pirstoutuminen, dissosiaatiohäiriöt. Hän joutuu sulkemaan itsestään käsittelemättömiä saarekkeita ikään kuin turvasäiliöihin erillisiksi osiksi. Yhteys oman kehon tuntemuksiin voi häiriytyä ja turtua. Keho ei tarjoa turvaa.

 

Suojelua voisi havainnollistaa mielikuvalla kädet ojossa odottavasta turvallisesta vanhemmasta, jonka turviin lapsi voi milloin tahansa juosta. Suojeltuna hän voi tuntea, että hänen ympärillään on kykenevät aikuiset eikä hänen tarvitse kantaa vastuuta liian isoista asioista. Hän saa olla lapsi, leikkiä ja touhuta turvassa omaan kehitysvaiheeseen kuuluvilla tavoilla.

 

Tuki

Pieni lapsi tarvitsee konkreettista fyysistä tukea ja kannattelua. Vanhemman tehtävä on lempeästi kannustaa ja tukea haparoivia askeleita. Tai olla ottamassa syliin, jos lapsi satuttaa itseään. Lapsi tarvitsee myös kannustusta, että hän uskaltaa toteuttaa omia unelmiaan. Hän tarvitsee kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Näin hän voi jäsentää sisäistä maailmaansa ja ympäristö voi olla sopivalla tavalla tukena uusissa asioissa.

 

Jos tuki on ollut riittämätöntä, voi seurauksena olla liiallista itsenäisyyttä. Ihminen yrittää selvitä yksin liian isoista asioista, hän ei ehkä saa aikaiseksi tai ei edes uskalla yrittää. Tuen puute saattaa näkyä myös fyysisessä tasapainossa ja loukkaantumisalttiudessa. Tuki on usein rakentunut omasta kehosta lihasjännitysten avulla, joten maadoittuminen, tuen ottaminen maasta voi olla heikkoa.

 

Rajat

Lapsen tai nuoren psyykkiselle tai fyysiselle reviirille tunkeutuminen voi olla syvästi traumatisoivaa. Toisen ihmisen ylivoima voi satuttaa niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Myös katse voi olla tunkeutuva. Lapsen kuuluisi saada monin tavoin vahvistusta, että hänen rajansa ovat pyhät, eikä kenelläkään ole lupa tulla hänen tilaansa kutsumatta.

 

Lapsella ja nuorella on tarve myös testata rajoja. Kun aikuinen sanoo johonkin asiaan ei, voi lapsi testata rajojen pitävyyttä raivokkaasti. Tällöin hyvä vanhempi ei jätä lasta yksin eikä omalla vihallaan yritä hiljentää häntä. Hän viestii, että olen tässä, näen vihastumisesi ja se on OK: ”Autan sinua kokemaan tunteen turvallisesti. On hienoa, että olet voimakas”. Lasta ei nolata eikä häpäistä.

 

Rajat liittyvät myös seksuaalisuuteen. Turvalliset aikuiset ohjaavat, että seksuaalisten tunteiden tunteminen on nautinnollista, hyvää ja oikein. Mutta seksuaalisten tunteiden ilmaisussa rajat ovat oleellisia. Seksuaaliseen vuorovaikutukseen kuuluu sekä omien että toisen ihmisen rajojen, tunteiden ja tarpeiden kunnioittaminen. Trauma rikkoo myös seksuaalisuuteen liittyviä rajoja. Seurauksena voi olla eri tavoin rajatonta käyttäytymistä.

 

Jos rajat ovat epäselvät, ihmisen voi olla vaikea arvioida oikein omia kykyjään, voimavarojaan ja jaksamistaan. Hän voi puskea itseään kestämään liikaa. Toisaalta hauraat rajat voivat näyttäytyä erityisherkkyytenä. Rajattomuutta kokeva ihminen voi myös pelätä tunteiden purkausta, sillä se voi tuntua liian isolta ja hallitsemattomalta, loppumattomalta.

 

Haavoittuneet minuuden osat aikuisen arjessa

Lapsuuden ja nuoruuden aikaisiin vaille jäämisiin ja traumoihin liittyy, että aikuisina tiedostamattamme toivomme, että läheisemme tai vaikkapa työpaikkamme täyttäisivät näitä tarpeita. Ripustaudumme olematta autonomisia. Valitettavasti tämä ratkaisu ei rakenna eheää minuutta, tai ainakin se edellyttää tiedostavaa työstämistä. Syynä on, että aivojen kannalta ajankohta on väärä (olisi kuulunut olla lapsuudessa/nuoruudessa) ja ihmissuhde on useimmiten väärä (ei ole esim. vanhempi). Kun tällainen ”laastarisuhde” päättyy tai ihminen jää esimerkiksi työttömäksi, voi seurauksena olla kohtuutonta ahdistusta, epätoivoa tai masennusta. Jokin minuuden vaille jäänyt osa on loukkaantunut eikä voi ymmärtää, miksi näin saattoi jälleen käydä.

 

Aikoinaan puutteellisesti tyydyttynyt kehitystarve on kuin aukko terveessä minuudessa. Perustarpeet eivät katoa, jos niitä ei ole ratkaistu tai meillä ei ole työkaluja tunnistaa ja rauhoitella haavoittuneita minuutemme osia. Oleellista kuitenkin on, että aivomme ja hermostomme kykenevät oppimaan myös aikuisiässä. PBSP on yksi tapa ja tarjoaa työkaluja työstää tämänkaltaisia ongelmia. Uusia entistä toimivampia sisäisiä reaktiomalleja on mahdollista rakentaa!

 

-Riitta Saarikko

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *